torstai 9. toukokuuta 2013

Pakoputkiston metsästystä

Jo aiemmin kerroin Sabren huonossa hapessa olevasta pakoputkistosta ja sen uusimistarpeesta. Talven aikana eBaysta tarttui parempikuntoiset alkukäyrät yhdysbokseineen. Nämä käyrät ovat lisäksi alkuperäiset kromatut ja kromaus on vielä suht hyvässä kunnossakin. Yhdysboksissa oli parissa paikkaa reikä, mutta kiitos työkaverille, ne saivat pikku paikat päällen.

Myös äänenvaimentajat menivät uusiksi. Melkein kahden kuukauden odottelun jälkeen cmsnl.com-nettikaupasta tuli alkuperäiset Sankei-vaimentajat ja lisäksi nippu tiivisteholkkeja ja prikkoja. No, pääasia, että löytyivät. Aikatauluja ei tämän harrastuksen parissa sovi laatia kovin kireiksi.

Uusi pakoputkisto Sankei-vaimentimineen
Lisäksi olin yhteydessä paikalliseen muoseotarkastajaan saadakseni vinkkejä lopullista museotarkastusta silmälläpitäen.

Katsaus V45 historiaan

V4-moottori ei 80-luvulla, tai ei aikaisemminkaan, moottoripyörissä ollut yleinen voimanlähde. Ja muutenkin tutuin se taisi olla Saab 96 voimanlähteenä 60-luvun lopulta alkaen. Honda moottoripyörissä V4-moottorin käyttö alkoi 70-luvun lopulla ja mistäpä muualtakaan kuin kilparadoilta. Ensimmäinen V4 koristi HRC-kilpurin konehuonetta vuonna 1979. Pyörämalli oli NR 500. Mikään normaali V4 ei ollut kyseessä, vaan esim. männät olivat ovaalin muotoiset ja siten venttiileitäkin sopi kuvioon kahdeksan per sylinteri. Käytännössä kyse oli siis melkein V8-moottorista. Näin harvinaisella konseptilla haluttiin saada aikaiseksi riittävän kilpailukykyinen moottori muiden valmistajien 2-tahtisten kiusaksi.

V 45 Sabressa ei noin persoonallista ratkaisua ole käytetty, vaan moottori on aito V4 ja venttiileitä on neljä per sylinteri. Tämä 750 kuutioinen moottori esiteltiin vuonna 1982. Minun pyöräni on siten ensimmäistä mallivuotta. Epävirallisten tietojen mukaan V4-moottoria käyttävä Sabre olisi ensimmäinen sarjavalmisteinen V4-moottoripyörä. Sabren sisarmalli, custom-henkinen Magna syntyi myös samana vuonna. 82-hevosvoimaisen mottorin käyntiääneen tuo oman leimansa sylinterien tahdistus, jossa oikean- ja vasemmanpuoleiset parit kulkevat samalla tahdistuksella.

V-FOUR voimanpesä.
 Sabre on otettu käytöön kesäkuussa 1982. Valmistusnumeron (V.I.N) perusteella se on rullattu ulos Hamamatsun tehtaalta Japanissa samana vuonna. Pyörä on Pohjois-Amerikan vientimalli ja tyyppikilven mukaan se täyttää mm. Californian-osavaltion silloiset muita tiukemmat päästönormit.

Tätä pyörämallia koskeva eräs mielenkiintoinen yksityiskohta on USA:n isoja tuontimoottoripyöriä koskeneet tuontitullit. Sen tarkoituksena oli suojella lähinnä H-D:n kaltaisia toimijoita japanilasivalmisteisia isoja ja tehokkaita moottoripyöriä vastaan. Tilanteen kriittisyydetä kertoo osansa mm. H-D:n isojen yli 700-kuutioisten mootooripyörien markkinaosuus USA:ssa; vuonna 1972 se hipoi 100 %, mutta vuoteen 1982 tullessa se oli enää 15 %. Ja samaan aikaan rekeisteröintien määrä jopa kaksinkertaistui.

Niimpä vuonna 1984-85 V45-moottori typistettiin lyhytiskuisemmaksi 700-kuutioiseksi ns. "Tariff busters" pyöräksi. Vastaavia  oli myös muilla japanilaismerkeillä kuten Yamahalla Seca (XS). Typistelyn lisäksi japanilaisvalmistajat alkoivat enemmissä määrin siirtää omaa valmistustaan USA:n maaperälle kiertääkseen korotettuja tuontitulleja.

Sabren elinkaari omana pyörämallina jäi verraten lyhyeksi, 1982-1985. Syitä tähän lienevät ennakkoluuloton toteutus kaikkine hienouksineen, jotka joiltain osin aiheuttivat Hamamatsun uudessa tehtaassa laatuongelmiinkin. Ison markkina-alueen USA:n kauppapolitiikan vaikutuksia voi vain arvailla, mutta ei niistäkään nyt ainakan etua pyörämallille ollut. Täällä vanhalla mantereella perinteiset rivinelikot houkuttelivat enemmän ostajakuntaa kuin oleellisesti kalliimpi V4-koneinen sporttinen matkapyörä. Suomessa pyörä (VF 750 S) maksoi maaliskuussa 1983 n. 34 000 markkaa.

V4-moottori jäi kuitenkin elämään Hondan tuotepaletissa eri muunnoksina sportti-, matka- ja custom-pyörien voimanlähteenä. Uusimpana versiona on VFR:n 1200-kuutioinen moottori, joten ei kai 80-luvun alussa Sabren parissa tehty pioneerityö hukkaan ole mennyt.